Miesten SM-liigassa on vuodenvaihteen jälkeen jäljellä kolme kierrosta. Uuden vuoden 2024 ensimmäinen ottelu on ÅIFK-SIF, joka alkaa lauantaina 13.1. klo 14.00. Valmentaja Aku Kuusisto summasi odotuksia runkosarjan loppuun ja alempaan jatkosarjaan:
Reilun kolmen viikon tauon jälkeen päästään taas pelaamaan kolme peliä kahdeksaan päivään, jonka jälkeen taas kolmen viikon tauolle. Ottelurytmi on ollut aika mielenkiintoinen. Onneksi päästään kotiyleisön eteen vielä kaksi lauantaita runkosarjassa, se on aina nautinto koko porukalle!
Pieni lajitauko tuli meille hyvään paikkaan, saatiin kolhuja vähän kuntoon ja keskittyä taas voimanhankintaan. Meillä moni nuori pelaaja sai ansaittuja onnistumisia maajoukkuepaidoissa ja toivon saman buustin näkyvän taas myös liigapeleissä. Edessä on seuraavat pari kuukautta pelkästään niitä punaisia pelejä ja on aika pelata omalla kärkitasolla yksilöinä ja porukalla!
Molemmat joukkueet metsästävät pisteitä tosissaan. SIF:llä on viimeisestä viidestä ottelussa tullut vain yksi voitto ja ÅIFK hakee ensimmäistä voittoaan. SIF, jolta on jo kertaalleen yksi piste viety on oiva kohde.
Käsipallo on parasta paikan päällä, mutta ottelu on myös katsottavissa katsottavissa live-lähetyksenä Solidsportin handis.tv:ssä!-lähetyksenä Solidsportin handis.tv:ssä!