18
TAM
19.30
Pojat A, APSM 2022-2023

PIF - ÅIFK   28 - 34

Paraisten Urheilu- ja nuorisotalo

A-pojille kaksi voittoa ja neljä pistettä paikallisotteluista

A-poikien SM-sarja polkaistiin käyntiin joulutauon jälkeen kahdella paikallisottelulla. Molemmat ottelut päätyivät Åifk:n voittoon lukemin 34-28.

Varsinkin ensimmäisessä, sunnuntaina 15.1. pelatussa kauden ensimmäisessä paikallisottelussa, päästiin kunnon derbytunnelmaan. Turussa pelatun A-junioreiden pelipäivän päätapahtuma keräsi Samppalinnan lehterit pitkästä aikaa täyteen katsojia. Kumpikaan joukkue ei selvinnyt mustelmitta kun kaksi ehkä liiaksikin latautunutta joukkuetta taisteli kovan kannustuksen siivittämänä tilasta kentällä. Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen kotijoukkue lasketteli toisessa erässä karkuun ja voittoon. Toinen ottelu Paraisilla kolme päivää myöhemmin jäi selvästi ensimmäisen varjoon intensiteetissä ja tunnelmassa. Tuloksellisesti ottelu oli kuin ensimmäisen toisinto, eikä voittajasta ollut lopulta epäselvyyttä.

Alkuvuoden kaksi voittoa vankistivat A-poikien kolmatta sijaa sarjassa. Joukkueella on runkosarjassa jäljellä vielä viisi ottelua ja ero viidentenä olevaan Siuntioon on venähtänyt jo kuuteen pisteeseen. Sarjakärki Hifk on kärjessä kahden pisteen päässä. Neljä parasta joukkuetta pääsee mitalipeleihin runkosarjan päätyttyä, joten joukkueella on hyvät mahdollisuudet pelata keväällä mitaleista.

Seuraava kotiottelu:

AP SM - Sarja

Keskiviikko 8.2. klo 19.15 Åifk - Dicken

Tilastot
PIF

28 - 34

13 - 1515 - 19

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista