A-poikien unelma Suomen mestaruudesta ja finaalista kotikentällä mureni Urheilutalon illassa kotijoukkue Hifk:n ollessa vahvempi välierässä maalein 38-30 (15-13). Ottelu oli hyvin rikkonainen ja koko pelissä jaettiin yhteensä 11 kahden minuutin jäähyä puolin ja toisin. Åifk aloitti ottelun hyvin ja johti välierää aina ensimmäisen erän puoliväliin asti hyvän puolustustyöskentelyn ansiosta. Ajassa 16.30 kotijoukkue meni ensimmäisen kerran ottelussa johtoon eikä johtoasemaansa ottelussa tämän jälkeen enää luovuttanut. Tasainen ensimmäinen erä lopulta 15 - 13 Hifkille. Toisessa erässä Åbon puolustus ja maalivahtipeli rakoili ja 23 päästettyä maalia 30 minuutissa oli valitettavasti liikaa. Varsinkin Hifkin pelinrakentaja Joel Hagströmin (11 maalia) piteleminen ja yhteistyö miesten maajoukkueviiva Viktor Grönmarkin (10 maalia) kanssa koitui poikien kohtaloksi. A-poikien kausi jatkuu vielä huhtikuun lopussa pronssiottelulla Riihimäellä. Ottelun ajankohta vahvistetaan liiton tulospalvelussa myöhemmin.
Ottelun tilastot: