Jarno Keskinen mukaan edustusjoukkueen valmennustiimiin
Julkaistu: 15.02.2022 07.31

Jarno Keskinen mukaan edustusjoukkueen valmennustiimiin

Fysiikkavalmentaja Jarno Keskinen on helmikuun alussa hypännyt mukaan ÅIFK:n valmennustiimiin ja ottanut projektikseen kevään ajaksi edustuksen nopeusharjoittelun. Keskinen on parhaillaan miesten U20 maajoukkueessa fysioterapeuttina ja fyysisenä valmentajana, jonka lisäksi mies on meritoitunut käsipallopuolella aikaisemmin myös naisten maajoukkueen mukana.

"Edustuksen pelaajat ovat tehneet erinomaisesti töitä jo alkukeväästä alkaen ja vahvojen pohjien ansioista aika oli otollinen jalostavammalle nopeusharjoittelulle. Jarnon kaltaisen lajitaustaisen ammattilaisen mukaan saaminen on korvaamaton apu ja olisi typerää antaa sellaisen mahdollisuuden valua läpi sormien. Olen varma, että miehen avulla tehoja saadaan tuotua kevään aikana entistä paremmin myös kentälle!",

kertoi päävalmentaja Aku Kuusisto fysiikkavalmennuksen tarpeista ja taustoista.


Aikaisemmin Vantaan seudulla toiminut Keskinen on turkulaistunut pysyvästi vuodenvaihteesta ja toimii nykyisin vain Turun alueella, joten IFK:n liigajoukkueen valmennus sopii nyt erinomaisesti rautaisen ammattilaisen arkeen. Lisää tietoa ja taustaa Jarnosta löydät miehen kotisivuilta.