Elis Alander vahvistamaan miesten edustusjoukkuetta
Julkaistu: 07.08.2020 00.00

Elis Alander vahvistamaan miesten edustusjoukkuetta

Åbo IFK:n miesten edustusjoukkue vahvistuu tulevalla kaudella kun Riihimäeltä Turkuun pelaamaan saapuu Elis Alander. Vuonna 1997 syntynyt Alander on Riihimäen Cocksin ja Dynamon kasvatteja, mutta nyt konetekniikan opinnot tuovat nuorukaisen Turkuun ja siirtyminen Åbon rinkiin oli Alanderille itsestään selvyys. "Olin tässä jo jonkin aikaa miettinyt mikä olisi sellainen kaupunki jossa pääsisin opiskelemaan haluamaani alaa sekä pelaamaan käsipalloa. Pienen pohdinnan jälkeen Turku tuntui kaikkein houkuttelevimmalta vaihtoehdolta", Alander kertoo.

Juniorivuosinaan Alander pelasi -96-syntyneiden maajoukkueessa yhteensä n. 20 maaottelua. Vasemmalla pakilla sekä keskellä viihtyvän Alanderin soppari on mallia 1+1. Alander on varmasti myös keskipuolustukseen iso vahvistus kokonsa puolesta. Kiitettävät 188cm pitkä ja 100kg painava Alander on hyvä lisä molempiin sekä Åbon hyökkäykseen ja puolustukseen, vihjataan IFK-valmennuksesta. Alander ei suinkaan ole ainoa miesten joukkueen uusi vahvistus sillä lisää sopimusuutisia on tulossa aivan lähiaikoina! Käspallokauden alkuun on enää noin kuukausi ja elokuussa tapahtuu paljon. Tapahtumat-osiosta löydät infoa elokuun tapahtumista kuten IFK-Cup sekä Åbo Cup.