10
LOK
11.00
Tytöt D, Kilpa D-09

Akilles - ÅIFK Kilpa   

Lyseopuiston yläaste, Porvvoo

Tähtivierailu ja kaksi tappiota D-tytöille Porvoosta kotiin viemiseksi

Parhaamme teimme, parempi voitti!

Ei ole kysymystäkään siitä, jos parempi joukkue voitti, Akillekselle onnittelut hienosta oppitunnista hyökkäyspään pelaamisesta. Mutta, kyllä meidänkin pelaajamme pelasivat hienosta ja tekivät todellakin parhaansa. Kun moni pelaaja oli jo lähtenyt syysloman viettoon, saivat toiset hienon mahdollisuuden kokeilla pelaamista kilpasarjan ottelussa.

Kilpasarjan ottelussa Akilles oli selkeästi ennakkoon valmistautunut meidän hyökkäyspeliimme, kerta toisensa jälkeen saivat meidän hyökkääjämme todeta vastustajan puolustuksen toimivuuden. Hyväksi todetut läpiajot eivät toimineet ja olimme unohtaneet syöttää (ainakin lattian kautta) viivapelaajalle tai meidän laitapelaajillemme. Vaikka parhaamme teimme niin valitsemamme ratkaisut eivät toimineet. Puolustuspäässä tippui myös puolustuksemme liian alas mikä mahdollisti Akilleksen läpiajot ja heitot kuudesta metristä. Tänään meidän puolustuksemme valitettavasti jätti maalivahtimme aika yksin. Hyviä asioita oli kuitenkin periksiantamattomuus, ketään ei missään vaiheessa lopettanut pelaamista tai toistensa kannustamista. Tytöt näyttivät taas olevansa todellinen joukkue isolla J:llä. Ai niin, se lopputulos oli selvänlainen 27–6

Haastajapeli oli kilpapelin toisinto, vastustaja oli tässäkin selkeästi parempi, kun meidän ryhmämme. Monet meidän pelaajamme pelasivat uusilla paikoilla tai ensimmäisen kerran todella suuria minuutteja. Tästä huolimatta kaikki uskalsivat puolustaa aktiivisesti ja tehdä ratkaisuja maalia kohti. Taitaa jopa olla, että joukkueen kaikki pelaajat kokeilivat heittää maalia kohden, tämä on hyvä sillä ei niitä maaleja tule ilman heittoja. Lopputulos tässä pelissä kirjattiin myös selkein numeroin 28-9

MUTTA, parasta tässä reissussa tapahtui ENNEN peliä, kun tytöt saivat todellisen tähtivierailun, kun Suomen nopein nainen keskimatkoilla (800 m ja 1500 m), Sara Kuivisto vieraili tyttöjen luona ja valoi uskoa treenaamiseen ja parhaansa tekemiseen. Kiitos Saralle vierailusta ja onnea sinun seuraaviin haasteisiin. Tämän päivän jälkeen Turusta löytyy 13 uutta Sara Kuivisto fania!

Nyt syysloman viettoon ja palataan käsipallon pariin viikon kuluttua. ”Verkkotoimitus hiljenee, mutta vain hetkeksi”

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista