22
SYY
13.40
Tytöt C, CT 05 Kilpasarja

KyIF - ÅIFK   

Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi

CT05: KyIF-ÅIFK Kirkkonummella

Lähdimme Kirkkonummelle 11 tytön voimin taistelemaan KyIF vastaan.
Aikaa otteluun valmistautumiseen jäi melkein tunti, lenkki ja lämmittely ulkona raikkaassa aurinkoisessa kelissä jonka jälkeen päättävin ottein alas Kirkkonummen "luolaan". Perinteiset lämmittelyt kentällä ja olimme valmiit otteluun.

Joukkueen uusi kapteeni Lotta Lindroos otti vastuun vastaan ja kätteli tuomarit ja vastustajan. Tässä vaiheessa on hyvä mainita että joukkeen valmentajat olivat unohtaneet huoltolaukun Samppalinnaan. Mutta onneksi tyttöjen laukuista saimme kasaan kolme kylmäpussia ja KyIF ystävällisesti lainasi meille teippiä. Alkuasetelmat olivat siis valmiit.

Lähdimme otteluun hyvin, puolustuksessa jalat liikkuivat ja tyttöjen yhteistyö toimi hyvin. Peli eteni tasaisesti mutta sitten puolustus ei enää toiminut ja hyökkäykset olivat hätäisiä. Minuuteilla 12-23 KyIF onnistui maalinteossa kuusi kertaa, ÅIFK nolla kertaa.
Tämän jälkeen saimme koottua peliä taas ja peli näytti taas hyvältä.

Puoliaika tulos 17-9.

Toisesta puoliajasta voi sanoa että se oli aika tarkkaan kopio ensimmäisestä puoliajasta. Alussa olimme hyvin mukana, puolustusmuoto vaihdettiin matalaksi 6-0. Meidän onneksemme kesti 12 minuuttia ennen kuin KyIF pitkät heittäjät ymmärsivät että puolustamme matalana. Tämän jälkeen he aloittivat hyppyheitot 9 m kohdalta ja valitettavan hyvällä tarkkuudella.

Lopputulos 31-17

Tiivistelmänä ottelusta voi sanoa että meidän peli ei mennyt niin hyvin kuin tytöt parhaimmillaan voivat pelata. Maalitilastoon tuli vain neljä pelaajaa jotka vastasivat maaleista. Monta kertaa tuomari nosti käden ylös kun meidän hyökkäys ei edennyt kohti maalia. Mutta ajoittain pallo liikkui hyvin ja sivuttaisliikkeellä saatiin isojakin reikiä KyIF puolustukseen.
Ottelussa nähtiin onnistumisia, joukkueena ja yksilötasolla. Ja näistä olemme erittäin tyytyväisiä! Ennen GrIFK ottelua harjoituksissa panostetaan puolustustekniikan harjoittamiseen, näin keskusteltiin tyttöjen kanssa heti ottelun jälkeen.

Valmennus peluutti myös tyttöjä eri pelipaikoilla mikä varmasti näkyy myös ottelun lopputuloksessa. Mutta ottelussa missä emme enää taistele voitosta niin saamme hyvän mahdollisuuden juuri näihin kokeiluihin. Ja taisimme myös löytää tulevaisuutta ajatellen uusia mahdollisuuksia miten pelata tulevaisuudessa. Jokaisessa tappiossa on myös hyvät puolensa!

Tästä vain eteenpäin kohti seuraavaa voittoa!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista