2
LOK
16.00
Miehet edustus, SM-liiga 2021-2022

ÅIFK - HC Talinn  

Samppalinna

Keltamustaa ja mustakeltaista juhlaa Samppalinnassa

ÅIFK-HC Tallinn, 2.10.2021 klo 16, Samppalinnan palloiluhalli

Lauantaina klo 16 nähdään Turussa keltamustaa ja mustakeltaista juhlaa, kun ÅIFK:n vieraaksi saapuu SM-liigan kutsuvieras HC Tallinn. Viime vuonna, kun SM-liigaa avattiin Suomenlahden eteläpuolelle, ehtivät joukkueet kohdata kahdesti, ennen sarjan keskeytymistä koronan takia. Suomeen matkustava HC Tallin pelaa viikonloppuna kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä ja sen on myös joukkueella näkynyt. Ensimmäisessä kohtaamisessa vuosi sitten ÅIFK voitti niukimmalla mahdollisella erolla luvuin 35-34, mutta seuraavana päivänä jo kolmen maalin turvin 31-34.

– Viime kotipelin energia pitäisi pystyä toistamaan nyt myös Tallinnaa vastaan. Peliä pitää kehittää edelleen kohti kevättä ja huomenna on siihen seuraava mahdollisuus. On mielenkiintoista päästä pelaamaan kansainvälisiä matseja kotikentällä, joten toivottavasti yleisö löytää myös paikalle!, tunnelmoi ÅIFK:n päävalmentaja Aku Kuusisto.

Kauden alkuun HC Tallinn on kärsinyt pelaajamateriaalin niukkuudesta ja viime viikonlopun GrIFK kohtaamisesta HC Tallinnin päävalmentaja Bo Østergaard totesi, että toinen ottelu kahden päivän sisään näkyi otteissa.

– Teimme minkä voimme. Meillä ei ole juuri nyt tarpeeksi leveyttä pelataksemme kahtena päivänä peräkkäin. Kolme pelaajaa puuttuu riveistä tällä hetkellä ja kun he palaavat kaikki on toivottavasti paljon paremmin, kuvasi Østergaard tunnelmiaan viime ottelun jälkeen.

Hieman heikompanakin HC Tallinn on kova vastus ja joukkue on viime vuodesta parantanut menoaan merkittävästi. Kauden avauksessa HC Tallinn otti selvän voiton SIF:stä ja on sen jälkeenkin esittänyt hyviä otteita etenkin puolustuspäässä ja tolppien välissä.

Edelliset ottelut

26.9.2020 ÅIFK-HC Tallinn 35-34
27.9.2020 HC Tallinn-ÅIFK 31-34

Tervetuloa hallille. Käsipallo on parasta paikan päällä! Ottelun näet myös livenä Solidsportilta.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista