B-pojat viettivät juhannusviikon treenileirillä Laitilassa
Julkaistu: 19.06.2020 00.00

B-pojat viettivät juhannusviikon treenileirillä Laitilassa

Åbo IFK:n B-pojat viettivät juhannusviikon Laitilassa joukkueen Team Building- ja harjoitusleirillä. Samoissa maisemissa omia harjoitusleirejään on aikanaan viettänyt myös mitaleja ja mestaruuksia Turkuun rohmunnut HC Dennis. Leiri kesti kolme päivää maanantaiaamusta keskiviikkoiltaan 15.-17.6. ja leirille osallistuivat kaikki 16 poikaa ja kolme valmentajaa.

Leirin tavoitteena oli kovan treenaamisen lisäksi yhdistää uutta joukkuetta sekä tutustua joukkuekavereihin ja uuteen valmennukseen. Kauden alkaessa B-junioreissa pojat ovat uuden edessä, kun ensi kaudella kaksi ikäluokkaa (2005-2005) pelaavat yhdessä B-poikien sarjassa. Suurimmaksi osaksi 2005-syntyneistä pojista koostuvaan joukkueeseen on saatu alkavalle B-juniorikaudelle mukaan myös kolme 04-syntynyttä. Viimeisimpänä vahvistuksena B-junioreihin siirtyi muutamaa päivää ennen leiriä Hangosta ja HC HIK:istä Mathias, joka aloittaa elokuusssa opintonsa Turussa ja jatkaa samalla käsipalloilua ÅIFK:ssa. Mathias ei ehtinyt mukaan yhteenkään harjoitukseen ennen leiriä, mutta menoa se ei haitannut vaan supliikki hankolainen pääsi nopeasti osaksi porukkaa. Tervetuloa Mathias!

Leirillä tehtiin kaksi harjoitusta päivässä ja pelattiin monenlaisia ulkopelejä pesä- ja jalkapallosta tukinheittoon. Lisäksi sauna lämpesi joka ilta, ja lähilammet sekä järvet toimivat helteisten leiripäivien uinti- ja peseytymispaikkoina. Treenien kirittäjäksi mukaan saatiin myös kotimaassa kesätreenejään tekevä ja tulevaan Allsvenskan-kauteen Hammarbyn riveissä valmistautuva turkulaiskasvatti Topias Laine. Toppe näytti pojille treenaamisen mallia huipulle tähdättäessä ja oli arvokas esimerkki nuorille käsipallouraansa aloitteville urheilijanlupauksille.


Leirillä lämpöä riitti ja uimapaikat tulivat kovaan käyttöön - ÅIFK BP 2020-2021 ke 17.6.2020, Laitila

Leirin päätyttyä joukkue lähti Juhannuksen viettoon, jonka jälkeen alkaa omatoiminen harjoitusjakso. Yhdessä joukkue kävi läpi omatoimijakson harjoitusohjelman ja pojille jaettiinn kesäkauden harjoituspäiväkirjat. Kuusiviikkoisen omatoimijakson aikana joukkueen jäsenet harjoittelevat omien painotustensa mukaisesti ja yhteisharjoituksiin palataan heinäkuun lopulla maanantaina 27.7.2020. Ensimmäisenä elokuussa edessä ovat jälleen fysiikkatestit ja kotiturnaus Gant Beach Cup. Syyskuun vaihteessa joukkue lähtee Lidingö Cupiin pelaamaan harjoitusotteluita, jonka jälkeen käsipallosarjat taas vihdoin palaavat käyntiin!

ÅIFK:n B-pojat toivottaa lämmintä ja liikunnallista kesää - elokuussa palataan taas käsipalloilun pariin!

Haluatko jatkaa käsipallouraasi ÅIFK:n B-junnuissa tai kiinnostaako käsipallon kokeilu Turussa?


OTA YHTEYTTÄ
:
Päävalmentaja: Aku Kuusisto / aku@hfaifk.fi / 0445180299
Joukkueenjohto: Rami Laustola / rami.laustola@gmail.com
Joukkueenjohto: Juha Stranden / jukast@utu.fi

Seuran uusimmat