1
LOK
12.30
Pojat A, APSM 2023-2024

ÅIFK - GrIFK  31 - 32

Samppalinnan palloiluhalli

A-poikien kotiavauksen vieraaksi GrIFK

A-pojat aloittavat SM-sarjapelinsä sunnuntain kotiottelulla GrIFK:ta vastaan. Kotijoukkue on jäänyt nuolemaan näppejään kahtena edellisenä kautena sijoittumalla AP sarjassa pronssiottelun jälkeen neljänneksi. Vierasjoukkue Grifk on koronakausien jälkeen vahvistanut palkintokaappiaan 2022 kevään mestaruudella ja viime kauden hopealla. Joukkueet ovat jo kohdanneet tällä kaudella kertaalleen syyskuun alun harjoitusturnauksessa Åbo Cupissa jossa Grifk oli vahvempi voittamalla lopulta koko turnauksen.

Yksi ikäluokka (2003) on taas siirtynyt aikuisten maailmaan ja uusi ikäluokka (2006) päässyt mukaan isojen poikien peleihin. Joukkueiden todellisista voimasuhteista saadaan selvää vasta sunnuntaina, sillä molempien joukkueiden pelaajat ovat alkukauden aikana edustaneet pääsääntöisesti seuran edustus- ja akatemiajoukkueita (SM-liiga, 1-Divisioona).

A-Poikien SM-sarja

Åifk - Grifk

Sunnuntai 1.10.2024 klo 12.30

Ilmainen sisäänpääsy, buffa auki!

Jo et pääse paikalle niin ottelu voi myös seurata suorana HandisTV:sta (linkki alla):

https://handis.tv/hf-abo-a/games/g/orrs7clr