29
LOK
14.20
Tytöt C09, C 09 kilpa

HIFK - ÅIFK Kilpa   

Ruskeasuon liikuntahalli 1

Helsingistä tuliaisiksi kaksi hienoa voittoa

Kovien vääntöjen jälkeen kotiin tuomiseksi kaksi voittoa.

Lauantaina oli vuorossa kilpa- ja haastajasarjan pelit sisarseuraa HIFK:ta vastaan. Pelit pelattiin Ruskeasuon kapeilla kentillä mikä oli varmaan yksi syy siihen, että meidän pelimme ei toiminut totutun tapaisesti. Molemmat pelit olivat todella hienoa vääntöä ja taistelua, jossa sekä koti- että vierasjoukkueen pelaajat tarjosivat kovaa mutta rehtiä peliä.

Kilpasarjan pelin ensimmäinen puoliaika pelattiin tasaisissa merkeissä. Meidän tavaramerkiksemme muodostunut aktiivinen puolustuspeli toimi aivan mainiosti mutta hyökkäyspäässä oli vaikeampaa. Laitapelaajat eivät päässeet kentän kapeudesta johtuen heittopaikoille ja kun kotijoukkueen puolustus pelasi tiiviisti sekä pelasi oman kuuden metrin viivalla eivät meidän nopeat hyökkääjämme päässeet vapaasti haastamaan 1 vastaan yksi tilanteissa. Hyökkäyspeli oli yhtä pitkää painimista.

Kotijoukkueen tiivis pelaaminen ja meidän hiukan huolimaton viimeistelymme johti siihen, että kun peliä oli pelattu 26 minuuttia olimme kolmen maalin tappioasemassa luvuin 17–14. Tästä tytöt sisuuntuivat ja muutaman vaihdon seurauksena saimme pelin parempaan kuosiin ja pääsimme rinnalle ja ohi. Tätä johtoa ei sitten meidän porukkamme enää antanut takaisin, neljä perättäistä maalia vasemmalta laidalta varmisti voiton selkein lukemin 22–28. Hyvää tässä pelissä oli se, että vaikka peli oli vaikeaa niin ei luovutettu vaan jatkettiin pelata omilla vahvuuksilla. Pelaamme joukkueena ja voitamme joukkueena!

Haastajasarjan peli alkoi meiltä todella vahvasti, erän puolivälissä olimme jo 2–7 johdossa. Tämä johtui suurilta osin hienosta maalivahtipelistä. Erän loppua kohden kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan ja puoliaikatulos oli 8–8. Toinen erä pysyi tasaisena koko erän ajan, mutta erän lopussa meidän tyttömme ottivat johtoaseman ja pitivät sen erän loppuun. Todella jännittävien vaiheiden jälkeen lopputulokseksi kirjattiin meille voitto numeroin 20–21.

Oteluiden pöytäkirjat löytyvät tulospalvelusta

Kilpa: https://tulospalvelu.finnhandball.net/taso/ottelu.php?otteluid=499729

Haastaja: https://tulospalvelu.finnhandball.net/taso/ottelu.php?otteluid=504516

Kilpaottelun kooste Solidsportissa: https://solidsport.com/hifk-handball-f09/watch/hifk-t-09-aifk-t-09-e9ffb40b-7cfe-4404-8624-9128b2220b98

Tämän vieraspelimatkan paras anti ei kuitenkaan ollut 2 voitto vaan se että kaksi pelaajaa pelasivat ensimmäisen käsipallo ottelun ja upeasti pelasivatkin! Tämän syksyn aikana olemme saaneet mukaan joukkueeseen kolme uutta pelaajaa ja ryhmämme koostuu nyt 18 pelaajasta, tästä on hienoa jatkaa tätä kautta sekä suunnitella tulevia.

Seuraavaksi suuntamme katseemme Tukholmaan, jonne matkaamme ensi viikonloppuna pelaamaan AIK Handboll järjestämää Spökbollen turnausta. Meidän matkaamme sinne ja pelejämme voitte seurata joukkueen Instagram kanavalta @tf_09_aifk