26
MAA
13.30
Pojat C09 (2009), C-pojat 09 Kilpasarja

BK-46 - ÅIFK   22 - 22

Karis idrottshall

C-pojat varmistivat Final Four-paikkansa!

Puolella tolpanmitalla Final Fouriin

ÅIFK:n C-pojat matkasivat sunnuntaina Karjaalle viimeiseen otteluunsa ja veivät lauantain esityksen jälkeen myös mitalipelipaikan ratkaisun vieraskentälle. Karjalla oli allaan parempi viikonloppu – joukkue kaatoi Akilleksen Porvoossa lauantaina, kun taas ÅIFK hävisi Cocksille. Aikaa lepoon ja palautumiseen BK:lla oli myös viisi tuntia enemmän. Kotikenttä- ja olosuhde-etu näkyi hyvin ottelun alettua. Hyvävireinen BK-46 tuli vauhdilla otteluun ja pamautti taululle 6–0 kuudessa minuutissa. Alun jännitys ja epävarmuus kääntyi onneksi päättäväisyydeksi kuroa isoa etumatkaa umpeen ja tauolle lähdettiin lukemissa 13–11.

Toisella puoliajalla kopista marssi ulos turkulaisjoukkue, joka oli päättänyt kääntää ottelun. Kahdeksan minuutin kaventamisen jälkeen ottelu oli tasoissa 16–16 ja seitsemän minuuttia myöhemmin ÅIFK otti ottelussa johdon. Sitten BK-46 reipastui nopeasti ja meni kolmen maalin johtoon kun jäljellä oli kuusi minuuttia. Viimeisen kuuden minuutin aikana ÅIFK:n puolustus ja Marlowe Harewood maalissa loistivat ja ÅIFK tasoitti ottelun Anton Finnbergin maalilla ajassa 48.41.

Ajassa 49.56 BK sai 7 metrin heiton tilanteessa 22-22. Maalin tolppa oli tällä kertaa Åbon puolella ja pisteet jaettiin tasan.

ÅIFK jatkaa siis sarjan kolmantena 27 pisteellä, kun BK-46 ja Atlas taistelevat 25 pisteellä viimeisestä Final Four paikasta. Molemmilla on yksi ottelu jäljellä, joka on siis voitettava tai vaihtoehtoisesti molempien hävittävä. Jos molemmat voittavat viimeisen ottelunsa, niin Final Fourissa nähdään ÅIFK:n lisäksi Atlas. BK:lla ei siis ole enää ratkaisun avaimia omissa käsissään, vaan Final Four paikka vaatii Atlaksen tappion ja oman voiton tai tasapelin.

Tilastot
BK-46

22 - 22

13 - 119 - 11

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista