ÅIFK:lle kolmas voitto putkeen
ÅIFK matkasi sunnuntai iltana Tammisaareen joka on tänä päivänä Raaseporin kaupunkiin kuuluva taajama (Wikipedian mukaan), joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa, Etelä-Suomen läänissä. Ennen lakkauttamistaan kaupungissa asui 14 754 ihmistä, ja väestötiheys oli 20,3 asukasta/km2. Kaupunki oli kaksikielinen ja enemmistönä 81 prosenttia asukkaista puhui ruotsia ja 17 prosenttia suomea. Tammisaaren kaupunki lakkautettiin vuoden 2009 alussa ja sen tilalle perustettiin yhdessä Karjaan kaupungin ja Pohjan kunnan kanssa Raaseporin kaupunki.
ÅIFK:lla oli ennen ottelua kahden pelin (SoVo, Sinimustat) voittoputki alla ja nyt lähdettiin hakemaan sitä kolmatta. EIF oli ennen peliä sarjataulukossa heti Åbon jälkeen kolme pistettä perässä sijalla 9. Keväällä vastaava ottelu Yläkentällä päättyi Åbon 4-0 voittoon. Veikkaus oli kertoimien mukaan pistänyt kotijoukkueen selväksi suosikiksi.
Ottelu alkoi EIF:n kauniilla mutta pienellä nurmella vauhdikkaasti. Ensimmäinen tilastomerkintä kirjattiin ottelun 16. minuutilla, kun ÅIFK:n puolustaja Joel Wulff sai varoituksen. ÅIFK siirtyi johtoon reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun vasemman laidan Patrik Lomskin laukaus yllätti EIF maalivahti Jonas Söderlundin. Esityön maaliin teki Alban Ferati. Vajaat kymmenen minuuttia ensimmäisestä maalista ÅIFK iski toistamiseen. Kymppipaikan Jeremias Kaari voitti pallon itselleen oikeassa laidassa lähellä päätyrajaa, eteni hieman ja kova matala syöttö takaviistoon josta pallon pamautti komeasti verkon pohjalle jälleen Patrik Lomski. Taukotilanne Åbolle 0-2.
EIF vaihtoi muutama kierros sitten valmentajaa, kun Robert Wahlsted väistyi ja tilalle tuli Unto Virkkala. EIF teki tauolla kaksi vaihtoa, kun kentälle astelivat Ville Sevon ja TurkulaisParaislaisille tuttu Magnus Huldin. Tilaa tekivät Johan Estlander ja Simon Sid.
EIF alkoi rohkeammin hyökätä ja suoraviivaisemmin hakivat kärkikaksikkoa Huldinia sekä Victor Solomonia. Åbon topparikaksikko Markus Paija ja Mikko Siren olivat kuitenkin hyvässä iskussa. Siren sai pikahälytyksen avaukseen kun Mikael Liespuun jalka ei kestänytkään alkuverryttelyssä. EIF:n kova yritys palkittiin tunnin kohdalla, kun Solomon kavensi lähietäisyydeltä. Noin 10 minuuttia ennen loppua EIF puolustaja loukkaantui ja kun kaikki vaihdot olivat tehty joutuivat isännät hakemaan tasoitusta vajaalla. ÅIFK hallitsikin miesylivoimallaan loppua pitäen palloa eikä kovin pahoja tilanteita Henrik Moisanderin maalilla enää nähty. Näin tärkeät kolme pistettä matkasivat Åboseen lukemin 1-2.
Vaikka Raaseporilaisraati sai jostain syystä kentän parhaaksi ja kolmella pisteellä palkitun Chris Corcoran kentän ykköseksi, niin yhtä hyvin tai paremminkin palkinnon olisi pitänyt pokata ÅIFK:n Henrik Moisander jonka varmaa ja rauhallista työskentelyä oli ilo seurata. Patrik Lomskin kaksi maalia antoi varmasti loukkaantumisista kärsineelle laiturille lisäpotkua jatkopeleihin. Nuori B-junnu Khaalid Muse jatkoi kärjessä jälleen hienosti ja haastoi rohkeasti kaksi kertaa leveämmän EIF topparin Marcelo Da Silvan. Toinen B junnu Jeremias Kaari pelasi nyt toisen pelinsä ns. kymppipaikalla Musen takana ja oli jälleen terävänä. Keskikentän pohjalla Ville Harittu ja Tomas Hradecky tekivät jälleen paljon hommia hienolla asenteella. ÅIFK:n puolustus Jere Uronen, Markus Paija, Mikko Siren ja Joel Wulff pelasivat varmasti. Kolmas B junnu Uronen oli yllättävänkin vahva kaksinkamppailussa ja voitti pääpallojakin isompien edestä kiitettävästi.
ÅIFK pelaa seuraavan kerran jo perjantaina 27.8 jolloin suunta on Pori ja MuSan kenttä. MuSa on piristynyt ja herännyt taistelemaan sarjapaikastaan tutun Piracaian johdolla ja joukkueella on kahden ottelun voittoputki alla.
22.8.2010
EIF – ÅIFK 1-2 (0-2)
Maalit / Varoitukset
16” ÅIFK Joel Wulff varoitus
35” 0-1 Patrik Lomski (Alban Ferati)
44” 0-2 Patrik Lomski (Jeremias Kaari)
62 1-2 Victor Solomon
72” EIF Marcelo Da Silva varoitus
87” EIF Jens Mattfolk varoitus
90” ÅIFK Jeremias Kaari varoitus
ÅIFK: Henrik Moisander, - Jere Uronen, Mikko Siren, Markus Paija, Joel Wulff, - Ville Harittu, Tomas Hradecky, Jeremias Kaari, - Patrik Lomski, Khaalid Muse, Alban Ferati. (ei vaihtoja)
EIF avaus: 4-4-2. Jonas Söderlund, - Jens Mattfolk, Tony Antus, Marcelo Da Silva, Petter Aho, - Simon Sid, Chris Corcoran, Simon Eklund, Timo Brotkin, - Johan Estlander ja Victor Solomon.
PÖYTÄKIRJA:
http://tulospalvelu.palloliitto.hs.prewise.com/print.asp?id=19324&ser=43
RAPORTTI (Sportpressen) PÅ SVENSKA:
http://sportpressen.canews.fi/sv/node/2090