Tillbaka

06.01 Futsal ESC-ÅIFK 1-1

ANTEROINEN AMPUI VIERASPISTEEN

Kanarialinnut hakivat ansaitun tasapelipisteen sarjakärki ESC:n kotiluolasta Raaseporista. Tiukka ja tasainen ottelu päättyi lopulta lukemiin 1-1 (0-0) vierasjoukkueen Olli Anteroisen paukuttaessa tasoitusmaali vain viisitoista sekuntia ennen päätössummeria. Tasoitusmaalin hyvin pyörineessä ylivoimapelissä tarjoili kapteeni Jarkko Kyllönen.

Ottelu ei tarjonnut hyökkäyksellisesti kaunista katsottavaa molempien joukkueiden pyrkiessä puolustamaan tiiviisti. Ensimmäisen vitosen aikana Åbolla oli muutama puolittainen paikka, mutta maali oli liian pieni tai vedot liian laveita. Pikkuhiljaa painopiste siirtyi enemmän vieraiden päätyyn. Kurinalaisesti puolustanut kanarialintulauma ei kuitenkaan antanut yhtään siimaa, ja ottelun ykköspeluri palkittu Joonas Puolamäki torjui muutamasti todella maukkaasti. Tauolle maalittomista tasalukemista.

Toisella puoliajalla kotijoukkue lisäsi höyryä ja onnistuikin painamaan Åbon köysiin. Ideat kuitenkin loppuivat järjestäen kesken, eikä ESC onnistunut murtamaan puolustusta kuin muutaman kerran. Jälleen kerran Puolamäki oli mies paikallaan. 35 minuuttia oli pelikellossa, kun ensikertaa juhlittiin maalia. 200-päinen yleisö pääsi hurraamaan, kun 2 vastaan 1 hyökkäys päättyi vieraiden pitseihin.

Sisukkaasti läpi ottelun taistelleet vierailijat eivät lannistuneet vaan painoivat pelin toiseen päähän. Viimeisen kolmen minuutin ylivoimapyöritys tuotti lopulta tulosta Anteroisen ampuessa tasoituksen vain viisitoista sekuntia ennen päätössummeria aloittaen samalla villin sadetanssin. Näin ollen pisteet jaettiin 1-1 lukemin.

Kanarialintujen ehdottomia onnistujia edellä mainittujen lisäksi olivat loistavasti kakkoskenttää kokemuksellaan johtanut neljää kymppiä käyvä ikinuori Juhani Saksa, sekä vasta ensimmäistä otteluaan ykkösessä targettina häärännyt Mohamed Farfa. Koko joukkue tosin ansaitsee todella suuren kiitoksen loistavasta taistelupisteestä.

ÅIFK:n futsalmiehistö pelaa seuraavan kerran ensi sunnuntaina 15.1. US Skädämiä vastaan Samppalinnan palloiluhallissa. Tervetuloa.


ESC raport på Svenska  http://escfutsal.com/wordpress/?p=524




21.11 PRESSRELEASE

Förändringar i tränarkåren: Mikko Hyyrynen ny tränare för ÅIFK herrar i division 2 och en ökad satsning på juniorfotbollen.

ÅIFK  - STYRDOKUMENT / OHJEISTUS

------------------------------------------------

ÅIFK - TOK seurabonus
- seurabonuksen kotisvu
- ilmoittaudu

------------------------------------------------------------------

PARTNERS / PARTNERIT


GOLD PARTNERS






SILVER PARTNERS



BRONS PARTNERS









HÄNDELSER - TAPAHTUMAT